Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja viranhaltijat,
Osavuosikatsauksessa kerrotaan elokuussa käynnistyneestä opiskeluhuoltolähtöisten mielenterveys- ja päihdepalvelujen palveluketjuihin kohdistuvasta tuotantotapa-analyysistä. Sen tavoitteena on tunnistaa, mikä lasten ja nuorten palveluketjuissa toimii ja missä on vielä kehitettävää.
Tähän liittyen haluan nostaa esiin ehkäisevän päihdetyön ja erityisesti sen, mitä voimme tehdä jo ennen nuoren ensimmäisiä päihdekokeiluja.
Haluan kertoa eräästä kohtaamisesta, joka jäi erityisesti mieleeni.
Kohtasin hiljattain nyt jo aikuisen ihmisen, joka kertoi omista nuoruuden päihteisiin liittyvistä kokemuksistaan. Hän sanoi jotakuinkin näin:
”Olisipa silloin ollut joku, joka olisi sanonut, että älä kokeile sitä ensimmäistä annosta. Joku, joka olisi vienyt minut pois siitä tilanteesta, jossa kaikki alkoi.”
Hän kuvasi, kuinka oma paha olo, kaveripiiri ja helposti saatavilla olevat päihteet tekivät kokeilemisesta helppoa.
Tämä on mielestäni ehkäisevän päihdetyön ydinkysymyksiä. Nuori voi aivan hyvin tietää, että päihteet ovat haitallisia. Mutta tieto ei välttämättä auta siinä hetkessä, kun oma paha olo, porukan paine ja tarjolla olevat päihteet kohtaavat.
Silloin tarvitaan rinnalle muutakin kuin valistusta. Tarvitaan aikuinen, joka huomaa, uskaltaa ottaa asian puheeksi ja ennen kaikkea pysähtyy siihen hetkeen nuoren kanssa. Joskus jo se, että joku kysyy, mitä sinulle oikeasti kuuluu, voi avata mahdollisuuden puhua asioista, joista nuori on siihen asti vaiennut.
Kun nyt tarkastelemme lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelujen palveluketjuja, haluan nostaa esiin myös varhaisen ehkäisevän työn. Erityisesti ne nuoret, joilla ei vielä ole päihdeongelmaa, mutta joiden elämäntilanteessa riskit ovat jo nähtävissä. Heidän kohdallaan meillä on vielä mahdollisuus puuttua tilanteeseen ennen ensimmäisiä päihdekokeiluja.
Kaikki nuoret eivät itse tule pyytämään apua, eivätkä välttämättä edes tunnista tarvitsevansa sitä. Siksi meidän on löydettävä keinoja tavoittaa myös heidät, eikä vain niitä nuoria, jotka jo ovat palvelujen piirissä.
Palaan vielä tuon kohtaamani ihmisen sanoihin. Hän ei jälkikäteen toivonut lisää niinkään päihdevalistusta, hän toivoi rinnalleen turvallisen aikuisen, joka olisi nähnyt hänen tilanteensa ja auttanut tekemään toisenlaisen valinnan. Ehkäisevässä päihdetyössä meidän onkin valistuksen lisäksi tunnistettava ajoissa ne nuoret, joiden paha olo, kaveripiiri ja päihteiden saatavuus lisäävät kokeilujen riskiä.
Se edellyttää nuorten arjessa läsnä olevia aikuisia, rohkeutta ottaa asiat puheeksi ja mahdollisuutta tarjota apua heti, kun huoli herää. Tähän haluan meidän panostavan ehkäisevässä päihdetyössä.
Ulla-Maija Kopra (sd.)
Aluevaltuutettu | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue