valtuustoaloite jätetty aluevaltuuston kokouksessa 18.5.2026
Riskiperusteisesti kohdennetun turvallisuusviestinnän ja jalkautuvan onnettomuuksien ehkäisyn toimenpidekokonaisuus
Vantaalla on menehtynyt viimeisen kahden vuoden aikana useita ihmisiä tulipaloissa. Jokainen menetetty ihmishenki on liikaa. Siksi turvallisuusohjausta, neuvontaa ja ennaltaehkäisevää työtä on vahvistettava erityisesti alueilla ja erityisryhmien kohdalla. Toimenpiteet tulee kohdentaa niille alueille ja väestöryhmille, joissa on kohonnut onnettomuusriski.
Onnettomuuksien ehkäisyn tavoitteena on luoda turvallisempi arki kaikille. Erityistä huomiota tulee kiinnittää lapsiin, nuoriin, ikäihmisiin sekä muihin riskiryhmiin. Turvallisuusosaamisen vahvistaminen ennaltaehkäisee onnettomuuksia, vähentää vahinkoja ja säästää myös yhteiskunnan kustannuksia.
Pelastuslain mukaan pelastuslaitoksen tehtävänä on ohjata ja tukea asukkaita turvallisuusasioissa sekä ehkäistä onnettomuuksia. Pelastuslaitokset tarjoavat koulutusta, neuvontaa ja turvallisuusviestintää, joiden tavoitteena on lisätä asukkaiden osaamista turvallisuusasioissa sekä parantaa valmiuksia toimia oikein onnettomuus- ja vaaratilanteissa.
Tällä hetkellä turvallisuusviestintä tavoittaa liian vähän niitä asukkaita, jotka eniten hyötyisivät käytännönläheisestä ohjauksesta. Siksi kaupunkien sekä Vantaa-Keravan hyvinvointialueen ja Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen tulee palvelutasopäätöksen toimeenpanon vahvistamiseksi lisätä jalkautuvaa turvallisuustyötä eri kaupunginosissa ja tavoittaa asukkaita monikanavaisesti ja eri kielillä sekä selvittää mahdollisuudet lisätä yhteistyötä järjestöjen, taloyhtiöiden, koulujen, kotihoidon, asumispalvelujen, sosiaalityön ja muiden hyvinvointialueen palvelujen kanssa, jotta erityisryhmät tavoitetaan paremmin.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Vantaan ja Keravan hyvinvointialue pyytää Keski-Uudenmaan pelastuslaitosta yhteistyössä Vantaan ja Keravan kaupungin kanssa valmistelemaan riskiperusteisesti kohdennetun turvallisuusviestinnän ja jalkautuvan onnettomuuksien ehkäisyn toimenpidekokonaisuuden, joka kohdistuu niille alueille ja väestöryhmille, joissa on kohonnut onnettomuusriski. Valmistelussa tulee esittää myös toimenpiteiden tavoitteet, yhteistyörakenteet, seuranta sekä resurssivaikutukset.
Tarja Eklund (sd.), aluevaltuutettu
Naima el Issaoui (sd.), aluevaltuutettu

