Puheenvuoro aluevaltuuston kokouksessa 12.12.2024
Investointiohjelma on hyvä ja tarpeellinen. Valtioneuvosto kuitenkin päättää saadaanko lainanottovaltuuksia vai ei.
Hyvinvointialueen mahdollisuus rahoittaa kipeästi tarvitsemiaan hankkeita on rajallinen ja riippuvainen valtion päätöksistä. Lainat toki pitää maksaa pois ja jotta tähän pystyttäisi, ei valtion pitäisi kiristää jatkuvasti hyvinvointialueen rahoitusta. Lainavaltuuden hyväksymisen jälkeenkin hankkeiden toteutuksessa voi tulla mutkia matkaan. Investointisuunnitelmaan 2023– 2027 sisältynyt Tikkurilan terveys- ja perhekeskushankkeen osalta neuvotellaan edelleen taloudellisimmasta toteutustavasta.
Lainanottovaltuutta ei myönnetty kuin reilu 9 milj vuodelle 2024 eikä vuosille 2025–2029 lainkaan. Tarvitsemme kuitenkin tulevina vuosina palvelusuunnitelmamme mukaisia perhekeskuksia. Vanhusten keskuksia, lisää vanhusten yhteisöllistä asumista ja ympärivuorokautisia hoitopaikkoja. Kyseessä on rakennuksia, pitkiä vuokrasopimuksia ja laitehankintoja.
Merkittäviä toteutettavia kohteita olisivat Lastensuojelun laitoshoitoon 3-osastoinen rakennus, Vammaisten erittäin vaativa asumispalvelu ja Myyrmäen valmiusasema, Lännen perhekeskus ja Keravan vanhustenkeskus.
Investointiohjelmaan on lisätty myös Hakunilan perhekeskuksen toteuttaminen. Alueellisesti akuutti, koska tällä hetkellä terveyspalvelut hoidetaan Länsimäen terveysasemalla, eivätkä ne tilat jatkossa vastaa koko alueen tarpeeseen.
Näihin moniin hankkeisiin tarvitaan yhteistyötä kaupungin kanssa, jotta löydetään sopivia tontteja tai muita tiloja joihin näitä toimintoja voidaan sijoittaa. Kansalaisten on vaikea ymmärtää, miksi tiloja tai toimintoja ei saada nopeasti aikaan, vaikka ongelmat tiedetään. Yritystä hyvinvointialueella on onneksi tarpeeksi ja hyvä investointisuunnitelma. Valtion ja nykyisen hallituksen toimissa sen sijaan on parannettavaa.