Vantaan Sanomissa 17.11.2021 uutisoitiin kaupungin harkitsevan toisen nuortenkeskus Nupin perustamista Vantaalle. Nuppi tarjoaa nuorille palveluita ilman lähetettä mm. mielenterveys- ja päihdeasioissa. Toisen Nupin perustaminen on kannatettava ajatus. Nupin kaltaisiin matalan kynnyksen palveluihin tule panostaa, jotta apua tarvitsevat nuoret saavat tukea mahdollisimman nopeasti ja helposti ennen kuin ongelmat kasvavat entistä suuremmiksi.
Matalan kynnyksen palveluiden lisäksi tulisi kiinnittää huomiota ennalta ehkäiseviin toimiin, joilla voitaisiin ehkäistä nuorten mielenterveys-, päihde- ja muiden ongelmien syntymistä ja sen myötä välttää yhteiskunnasta syrjäytymistä.
Koulutuksen on todettu olevan merkittävä tekijä syrjäytymisen ehkäisemisessä. On tärkeää, että saamme pidettyä kaikki lapset ja nuoret kiinni koulunkäynnissä. Hyvinvoiva kouluyhteisö sekä terveellinen ja turvallinen opiskeluympäristö ovat koulussa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edellytyksiä. Näistä huolehtiminen on koko kouluyhteisön yhteinen tehtävä. Opettajien ja rehtorin rinnalla opiskeluhuoltohenkilöstön (terveydenhoitaja, lääkäri, kuraattori, psykologi) osallisuus on keskeistä. He omalta osaltaan suunnittelevat ja toteuttavat lasten ja nuorten hyvinvointia edistäviä toimia sekä ovat tärkeä linkki korjaavien toimenpiteiden käynnistämisessä ja toteuttamisessa.
Valitettavan usein kouluarjessa törmätään siihen, että opiskeluhuollon henkilöstöä ei ole riittävästi tai ollenkaan saatavilla. Tämä väistämättä vaikuttaa siihen, mitä palveluja voidaan tarjota ja miten. Aikaa ja ihmisiä ei aina riitä edes korjaavien toimenpiteiden tarjoamiseen riittävän nopeasti saati, että he voisivat osallistua ennaltaehkäisevien toimien toteuttamiseen. Nykyresursseilla palvelua odottavien oppilaiden ja opiskelijoiden jonon purkaminen tulee kalliiksi, kun samalla on tingittävä ennaltaehkäisevään toimintaan osallistumisesta. Näin saamme vain lisää lapsia ja nuoria opiskeluhuollon jonoon.
Päästäksemme siihen, että kouluissa voidaan aidosti toteuttaa ennaltaehkäiseviä toimia moniammatillisesti ja siten ehkäistä lasten ja nuorten ongelmien syntymistä, on avoimiin vakansseihin löydettävä työntekijät, mutta myös samalla opiskeluhuollon resurssia lisättävä. Jotta on mahdollista saada palkattua ja sitoutettua osaavat henkilöt, on henkilöstön työoloista ja -hyvinvoinnista huolehdittava määrätietoisesti. Työn raamit on oltava sellaiset, että työtä on mahdollista tehdä laadukkaasti, ammattietiikan mukaisesti ja toimintamalleja kehittäen.
Soile Eriksson
Ohjaava opettaja, KM