Soile Eriksson: Ilmastotyössä on aika siirtyä valmistelusta tekoihin

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

puheenvuoro aluevaltuuston kokouksessa 18.5.2026

Hyväksyimme ilmasto-ohjelman loppuvuodesta 2024. Se oli tärkeä päätös, jolla hyvinvointialue sitoutui toimimaan vastuullisesti ja tavoittelemaan ilmasto- ja ympäristöystävällisempää hyvinvointialuetta. Ilmasto-ohjelman toimenpiteiden avulla on myös mahdollista järkevöittää toimintaa ja joidenkin toimenpiteiden avulla jopa vähentää kustannuksiakin.

Totesin ilmasto-ohjelmaa hyväksyttäessä, että sen toimenpiteet eivät onnistu ilman yksiköiden arkeen viemistä ja henkilöstön sitouttamista. On ymmärrettävää, että pohjatyö, kuten erilaiset selvitykset ja ohjeistukset, tarvitaan, mutta niiden jalkauttamisessa onnistuminen on keskeistä.

Vuoden 2025 tavoitteiden ja toimenpiteiden raportoinnin perusteella näyttää siltä, että osassa tavoitteita olemme vielä vahvasti pohjatyövaiheessa. On selvää, että kaikkea emme voi vuodessa toteuttaa eikä ilmastotyö tule ikinä valmiiksi, mutta pohjan rakentamisesta on edettävä seuraaville tasoille. Harmillisesti hyvinvointialueemme toimenpiteitä on myös vesitetty maan hallituksen puolelta. Työsuhdepolkupyöräedun käyttöönotto romuttui, kun työsuhdepolkupyörien edullinen verokohtelu päättyi.

Raportoinnin perusteella osa ilmasto-ohjelman tavoitteistamme ja niihin liittyvistä toimenpiteistä on puolestaan olleet varsin yksinkertaisia, ja ne on vuodessa toteutettu, vaikka tavoitteet on asetettu vuoden 2030 loppuun. Siksi olisi syytä harkita, voisiko ilmasto-ohjelman tavoitteita ja toimenpiteitä joiltain osin päivittää. Ilmasto-ohjelman alkuvaiheessa on ollut perusteltua sisällyttää yksinkertaisia toimenpiteitä, mutta nyt, kun hyvinvointialueen toiminta alkaa olla vakiintunutta ja ilmasto-ohjelma on saatu käyntiin, kunnianhimoa pitäisi lisätä.

Soile Eriksson (sd.)
aluevaltuutettu