Puheenvuoro aluevaltuuston kokouksessa 16.3.2026
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät aluevaltuutetut ja muut kuulijat,
Uudistusohjelma on ollut erittäin tärkeä VAKEn ihmisten hyvinvoinnin turvaamisen, toiminnan uudistamisen ja talouden vakauttamisen väline. Tärkeintä on, että sen avulla on uudistettu toimintatapoja, asiakasprosesseja ja parannettu palveluja. Samalla on saatu aikaan säästöjä ja saavutettu 2 prosentin tuottavuustavoite.
Hyvät tulokset osoittavat, että olemme valinneet oikean tien monilla hyvinvointialueilla tehtyjen lomautusten, irtisanomisten ja palvelujen leikkausten sijaan. Tosi iso kiitos onnistumisesta jokaiselle VAKEn työntekijälle. Hyvästä työstä kiitosten lisäksi meidän tulee ensi vuonna muutenkin palkita henkilöstöä, kun taloudellista liikkumatilaa on enemmän.
Uudistusohjelmassa valmiita tai käynnissä olevia ja toteutuvia toimenpiteitä on 135 yhteensä 154 toimenpiteestä. Säästöjä ne toivat 20 M€ tavoiteltua enemmän. Suurimmat haasteet meillä uudistamisessa on ollut ja on edelleen aikuissosiaalityössä ja vammaispalveluissa.
Päivitämme tänä vuonna uudistusohjelman. Toimenpiteiden mittareita on tarpeen kehittää. Uudistusohjelmassa on syytä olla nykyistä selvästi vähemmän ja huolella valittuja toimenpiteitä. Uusia toimenpiteitä tarvitaan erityisesti aikuissosiaalityöhön esim. nuoret toimeentulotukea saavat aikuiset, vammaispalvelujen kipukohtiin ja asunnottomuuteen. Näissä ja lapsiperheiden tuessa uusien toimenpiteiden työstäminen yhteistyössä järjestöjen kanssa on vaikuttavaa.
Tärkeäksi järjestöyhteistyö tulee myös siksi, että ministeri Rydman aikoo kehysriihessä taas leikata sote-järjestöjen valtionavuista jo tehdyn 140 M€ leikkauksen lisäksi. Kolmannes rahoituksesta on jo viety. Hyvinvointialueilta tarvitaan taas vahva viesti ministerille, jolla näyttää olevan virheellinen käsitys sote-järjestöistä ja niiden merkityksestä, että ilman sote-järjestöjä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä, ehkäisevästä toiminnasta ja kustannusten hillinnästä katoaa paljon ja valtava määrä ihmisiä jää avun tavoittamattomiin.
Kiitos.
Riitta Särkelä (sd.)
aluevaltuutettu, aluehallituksen jäsen

