puheenvuoro aluevaltuuston kokouksessa 18.5.2026
Arvoisa puhenjohtaja ja hyvät valtuutetut,
Haluan kiittää kaikkia VAKEn viranhaltijoita, suunnittelijoita ja työntekijöitä siitä, että teette hyvää ja luotettavaa työtä VAKEn terveyspalveluissa ja pelastuspalvelussa. Strategiaraportti osoittaa, että VAKE kulkee oikeaan suuntaan. Me tarjoamme hyvää hoitoa, luotettavaa pelastusta ja parempia työpaikkoja työntekijöille. Tämä raportti antaa myös hyvän suunnan tulevaisuudelle.
Hyvät valtuutetut,
Nyt kun me siirrymme uuteen strategiakauteen, meidän täytyy muuttaa painopistettämme. Organisaation rakentamista on tehty, ja myös jatkuu, mutta nyt meidän täytyy keskittyä palvelujen ongelmiin ja puutteisiin. Vakinaisen oppimisen täytyy perustua aiempiin kokemuksiin ja parantaa toimintaa pysyvästi.
Meidän täytyy kiinnittää huomiota seuraaviin tärkeisiin asioihin:
HYTE-kerroin laskenut liikaa
HYTE-kerroin mittaa ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Kerroin oli 42 vuonna 2024, mutta se putosi tasolle 24 vuonna 2025. Tämä tapahtui, vaikka olemme tehneet uutta yhteistyötä kuntien ja järjestöjen kanssa. Meidän täytyy ymmärtää nopeasti, miksi näin kävi. Meidän täytyy toimia, jotta asukkaiden hyvinvointi ei vaarannu.
Asunnottomuus ja lastensuojelu
Paikallinen asunnottomuus on kasvanut. Myös monet lastensuojelun piirissä olevat lapset ovat vaikeassa tilanteessa. Tämä on suuri huoli. Meidän täytyy yhdistää asuntopolitiikan, sosiaalipalvelujen ja uuden työkyvyn tuen tiimien toimimaan paremmin yhdessä.
Pelastuspalvelujen nopeus
Viimeisen vuoden aikana Vantaalla on tapahtunut monta ikävää onnettomuutta. On ollut pahoja tulipaloja, rikoksia ja surullinen onnettomuus päiväkodissa. Sellaisissa tilanteissa jokainen minuutti on tärkeä. Apua ei saa joutua odottamaan liian kauan. Meidän täytyy lisätä tarvittavia resursseja ja poistaa hätäpuhelujen ja työnjaon pullonkaulat. Vain siten Vantaan, Keravan ja lähialueiden asukkaat ovat turvassa ja saavat apua ajoissa.
Digitaaliset palvelut ja henkilöstö
Meidän täytyy saada digitaalisten palvelujen jonot lyhyemmiksi. Siksi meidän täytyy varmistaa, että uusi urapolkumalli otetaan käyttöön kunnolla. Kun työntekijöitä käytetään oikein, heillä säilyy korkea motivaatio tehdä työtä.
Shekhar Acharya (sd.)
aluevaltuutettu

